Historian, yhteiskuntaopin ja taloustiedon lehtori Pekka Kautovaara on julkaissut teoksen “Kättentöitä”, joka on kunnianosoitus kädentaidoille ja menneiden sukupolvien työlle ja tekijöille. Teollistuminen on muuttanut käsityön tarpeen. Suuren yleisön ja varsinkin nuorison tietoisuudesta on ajat sitten kadonnut käsityötaitojen arkipäivä. Vasta äskettäin laskeuduimme puusta ja tupsahdimme korpikylistä pellon laitaan. Oli kiire kaupunkilaistumaan ja juoksemaan aina vain uuden perään. Kansallinen kulttuurimme voisi toimia itsetuntomme ilmapuntarina ja kompassina, jos sen tiedostaisimme, sitä suojelisimme ja siten säilyttäisimme. (Kautovaara, 2002, s. 11.)
Olennaista kansaomaisessa työtaidossa oli koeteltu käytännöllisyys ja säästeliäs yksinkertaisuus. Käyttöarvo oli koristelua tärkeämpää, yksilöllisyys ja kestävyys riittivät. Pelkistyneisyys oli tarkoituksenmukaisuuden huippua. Elämässä keskeistä oli ymmärtää luonnon tuottokyky. Työ oli tekijöilleen koko elämän keskipiste, sitä riitti aina ja kaikkialla, jopa työniloa. (Kautovaara, 2002, s. 12.)
Monet ukit ja mummot ovat hämmennyksissään: mihin panna aina työtä tehneet kädet, kenelle kertoa päivän töistä, käsien työtuntemuksista ja taidoista? Monet nuoret ovat myös hämmennyksissään: mihin panna osaamattomat kädet, mitä kertoa tekemättömistä töistä, mitä välittää seuraavalle sukupolvelle? (Kautovaara, 2002, s. 13.)
Ennen ei mikään ollut teollista, nyt on kaikki. Ennen oli kaikkialla maaseutu, nyt kaupunki. Yhden ihmiselämän aikana elämänmuodot ovat muuttuneet enemmän kuin 5000 vuoden aikana. Nyt eläkeiässä olevat ovat joutuneet huimaan pyöritykseen. Kertarysäyksellä käsikulttuurista konekulttuuriin, luonnon valosta keinovaloihin, puusta muoviin, hevosesta traktoriin, puuhellasta mikroaaltouuniin, kinttupoduilta asfalttikaduille ja pässinpökkimistä keinokuituihin. (Kautovaara, 2002, s. 13.)
